Tehokas myymälämarkkinointi on taitolaji, jossa yhdistyvät visuaalinen näyttävyys, käytännön toimivuus ja kustannustehokkuus. Olipa kyseessä uuden tuotteen lanseeraus, myymälänäkyvyyden parantaminen tai valtakunnallinen myymäläkampanja, huolellinen suunnittelu ja oikean kumppanin valinta ratkaisevat toteutuksen onnistumisen. Kokosimme tähän Hansaprintin asiantuntijoiden vinkit myymälämarkkinoinnin tehokkaaseen toteuttamiseen.
Askel 1: Aloita suunnittelu ajoissa

Suunnittele kampanjasi ajoissa – merkitse ylös tärkeät päivämäärät ja varaa riittävästi aikaa toteutukselle
Onnistunut myymälämarkkinointi vaatii aikaa. Kun suunnittelet uutta kampanjaa tai tuotelanseerausta, varaa prosessiin 4–8 viikkoa riippuen projektin laajuudesta. Huomioi aikataulutuksessa erityisesti sesonkiajat: esimerkiksi joulukauden toteutukset suunnitellaan ja tuotetaan usein jo alkuvuodesta, viimeistään keväällä. Riittävä aikataulu mahdollistaa huolellisen suunnittelun, tarkistuskierrokset, mallien testauksen sekä tarvittavat muutokset ennen lopullista tuotantoa.
Hansaprintin suunnitteluprosessi käynnistyy asiakkaan tarpeiden kartoituksella, jonka jälkeen rakennesuunnittelijat luovat 3D-mallinnoksen ratkaisusta. Ennen laajempaa tuotantoa valmistetaan mock up- eli mallikappale, jolla testataan rakenteen toimivuus, kestävyys ja asennettavuus käytännössä. Tämä vaihe on kriittinen etenkin uusissa tuotelanseerauksissa ja varmistaa lopputuloksen toimivuuden.
Askel 2: Määrittele kampanjan avaintiedot
Myymälämarkkinoinnin toteutusta ohjaavat monet käytännön tekijät: tuotteiden koko, paino ja määrä, myymälöiden lukumäärä, sijoittelupaikka myymälässä sekä kampanjan kesto. Nämä perustiedot vaikuttavat merkittävästi materiaali- ja rakenneratkaisuihin. Kerää siis yhteen kaikki oleelliset tiedot ennen suunnittelun aloittamista.
Hansaprintin asiantuntijat auttavat löytämään toimivimmat ratkaisut kampanjan laajuuden mukaan. Suunnittelussa huomioidaan myös sijoituspaikka myymälässä: hyllyn päätyyn tuleva ratkaisu vaatii erilaisen rakenteen kuin massa-alueelle sijoitettava teline.
”Toivomme asiakkaalta aina mieluummin liikaa infoa kuin liian vähän – kaikki yksityiskohdat auttavat meitä suunnittelemaan mahdollisimman toimivan ja valmiin kokonaisuuden.”
– Santeri Paakkunainen, junior myyntipäällikkö, Hansaprint
Askel 3: Huomioi käytännön toteutettavuus
Myymälämarkkinoinnin onnistumiseksi on syytä varmistaa, että esillepanoratkaisut ovat helposti asennettavissa ja että myymälähenkilökunta osaa koota ne oikein. On myös huomioitava myymäläympäristön erityispiirteet, kuten kosteus juomaosastolla tai lämpötilojen sesonkivaihtelut.
Materiaalien asennustapa määräytyy usein sen mukaan, onko yrityksellä oma kenttäorganisaatio käytössään vai hoitaako myymälähenkilökunta asennuksen. Jos asennus jää myymälähenkilökunnan vastuulle, kampanjaelementtien tulee olla helppokäyttöisiä ja yksinkertaisia koota.
Hansaprintin suunnittelemissa myymälänäkyvyyden ratkaisuissa huomioidaan aina turvallisuusnäkökulmat – esimerkiksi kattokiinnitykset ovat harvoin mahdollisia työturvallisuussyistä. Sen sijaan suositaan turvallisia ja helposti asennettavia toteutuksia, joiden mukana toimitetaan tarvittaessa selkeät asennusohjeet tai jopa videot asennuksen tueksi.
”Rakenteen täytyy olla niin helppokäyttöinen, ettei synny tilannetta, jossa kampanjamateriaali jää vastaanottoon pyörimään, koska sitä ei osata tai haluta asentaa paikoilleen.”
– Harri Kalliokoski, myyntipäällikkö, Hansaprint

Korotusjalat suojaavat display-telinettä kosteudelta ja pidentävät sen käyttöikää myymäläympäristössä
Askel 4: Valitse materiaalit ympäristö huomioiden
Myymälämarkkinoinnin materiaalivalinnoissa vastuullisuus ja kustannustehokkuus kulkevat usein käsi kädessä. Etenkin suurissa päivittäistavaraketjuissa ympäristöystävällisyys on noussut merkittäväksi tekijäksi, mikä näkyy esimerkiksi kartonkipohjaisten ja helposti kierrätettävien esillepanoratkaisujen suosimisena. Materiaalivalinnoissa on kuitenkin huomioitava myös käyttöympäristön vaatimukset – esimerkiksi kosteissa tiloissa kartonkiratkaisut eivät välttämättä ole toimivin vaihtoehto.
Hansaprintin materiaaliosaaminen perustuu vuosien kokemukseen erilaisista myymäläympäristöistä. Asiantuntijamme ohjaavat materiaalivalintoja aina kampanjan laajuuden, sijoituspaikan ja tuotteiden painon mukaan. Esimerkiksi hyllyratkaisuissa on kriittistä tietää tuotteiden kokonaispaino, jotta rakenne kestää käytössä.
”Materiaalivalinta on meidän erikoisosaamistamme – asiakkaalla ei tarvitse olla ajatusta siitä, millä materiaaleilla eri ympäristöissä eletään. Me ohjaamme ja autamme valinnoissa kampanjan tarpeiden mukaan.”
– Jorma Nylander, myyntipäällikkö, Hansaprint

Vastuulliset materiaalivalinnat, kuten kierrätettävä kartonki, ovat sekä ympäristön että kustannustehokkuuden kannalta järkevä ratkaisu myymälämarkkinoinnissa
Askel 5: Suunnittele näyttävä, mutta toimiva kokonaisuus
Myymälässä kilpailu kuluttajan huomiosta ratkaistaan sekunneissa. Erottuvuus voidaan saavuttaa luovalla tilasuunnittelulla ja oikeilla materiaalivalinnoilla. Esimerkiksi tuotteen muotoa mukaileva myyntiteline – vaikkapa jättikokoinen mehupullo tai kahvipaketti – tai korkeuseroilla leikittelevä rakenne kiinnittää tehokkaasti huomion. Muista kuitenkin, että näyttävyyden lisäksi rakenteen tulee kestää sille suunnitellut tuotteet ja olla turvallinen.
Hansaprintin suunnittelutiimi lähtee liikkeelle asiakkaan tuotteesta ja brändistä. Rakennesuunnittelijat ja graafiset suunnittelijat työstävät yhdessä ratkaisuja, jotka palvelevat sekä näyttävyyttä että käytännön toimivuutta.
”Suunnitteluvaiheessa myyntitelineeseen voidaan miettiä korkeuseroja, lisäosia ja muotoja. Parasta on, kun telineeseen saadaan riittävän tuotemäärän lisäksi sekä näyttävyyttä että hyvin tilaa brändikommunikaatiolle.”
– Santeri
Näyttävä rakenne ja korkeuserojen hyödyntäminen kiinnittävät kuluttajan huomion myymälässä
Askel 6: Hyödynnä asiantuntijoiden osaamista
Myymälämarkkinoinnin kokonaisuus koostuu monesta liikkuvasta osasta, joiden hallinta vaatii vankkaa kokemusta. Suunnittelusta tuotantoon ja logistiikkaan ulottuva projekti kannattaa antaa osaaviin käsiin, jolloin voit itse keskittyä kampanjoiden strategiseen suunnitteluun.
Hansaprintin kokonaisvaltainen palvelu kattaa koko prosessin konseptisuunnittelusta ja materiaalivalinnoista aina asennukseen asti. Nimetty yhteyshenkilö varmistaa projektin sujuvan etenemisen, ja laajemmissa, useita myymälöitä kattavissa kampanjoissa käytössäsi on HansaWeb-palvelu. Digitaalinen hallintajärjestelmä tehostaa markkinointimateriaalien hallintaa, tilausta ja seurantaa merkittävästi.
”Asiakas voi tulla meille pelkän tuotteen kanssa, ja me huolehdimme kaikesta muusta. Suoraviivaiset prosessimme ja digitaaliset työkalumme varmistavat, että kampanja toteutuu suunnitellusti ja materiaalit toimitetaan oikea-aikaisesti.”
– Jorma
Bonus: Varmista onnistuminen viimeisillä metreillä
Huolellisinkaan suunnittelu ei takaa kampanjan menestystä, jos materiaalit jäävät myymälän varaston perukoille pölyttymään. Hansaprint panostaa kampanjan viimeiseen ja ratkaisevaan vaiheeseen tarjoamalla asiantuntevan asennuspalvelun tai vaihtoehtoisesti tuottamalla selkeät asennusohjeet ja tarvittaessa jopa asennusvideot myymälähenkilökunnalle.
”Niin kutsuttu ’last mile’ eli toimituksen viimeinen vaihe on monesti se kaikkein haastavin. Meidän tapauksessamme se tarkoittaa sitä hetkeä, kun materiaalit saapuvat myymälään asennettaviksi. Siksi panostamme siihen, että myymälässä oleva henkilö kokee materiaalin vastaanoton ja asennuksen helpoksi ja miellyttäväksi.”
– Harri

Selkeät kokoamisohjeet ja tarkasti mietitty rakenne varmistavat onnistuneen lopputuloksen myymälässä
Haluatko tietää lisää Hansaprintin myymälämarkkinoinnin ratkaisuista? Lue lisää myymälä- ja tapahtumamarkkinoinnista ja ota yhteyttä asiantuntijoihimme!
Lue lisää myymälämarkkinoinnin vinkkejä: Miten käyttää tilaa luovasti myymälämarkkinoinnissa? Asiantuntijoiden toimivimmat vinkit