Kasvomaskit ovat edelleen ajankohtainen tuote, vaikka onneksemme yhteiskunta on vihdoin avautumassa. Hansaprintin tytäryhtiön Arazzon kasvomaskeihin voidaan tulostaa kuva tai pinta yrityksen brändiin sopivalla kuosilla tai logolla. Pystymme suunnittelemaan ja toteuttamaan maskien ilmeet monipuolisesti. Digitaalinen tulostustekniikka mahdollistaa erilaisilla pintakuvioilla leikittelyn, juuri oikean sävyisten brändivärien käytön ja muun halutun viestin tai kuvan tulostamisen. Maskit ovat erinomainen lahja esimerkiksi työntekijöille ja yhteistyökumppaneille. Voit suunnitella kuosin itse, jolloin saat meiltä valmiit taittopohjat aineiston valmistamista varten, tai suunnittelijamme suunnittelevat maskit toiveidesi mukaan. Minimitilaus omalla ilmeellä tehtävälle maskille on 50 kpl.
Laadukas ja kotimainen
Kasvomaskimme ovat ns. kolmikerrosmaskeja, ja käyttämämme materiaalit ovat WHO:n suosituksen mukaisia. Alimpana, ihoa lähimpänä oleva kerros on kosteutta imevää puuvillaa, välikerros filtteröivää kuitukangasta ja ulommainen kerros antibakteerista Coolmax Fresh -kangasta. Käyttämämme kankaat ovat ihoystävällisiä ja turvallisia. Maskeissa on muotoiltava nenäosa, jonka avulla istuvuus paranee ja maskista saa tiiviimmän. Paksumpi nenäosa estää myös tehokkaasti silmälasien huurtumista. Maskissamme on lisäksi tasku erilliselle suodatinosalle. Istuvuutta parantamaan olemme lisänneet korvien taakse tuleviin kuminauhoihin silikoniset kiristimet, joiden avulla maskia voi säätää. Sen lisäksi olemme kiinnittäneet huomiota siihen, että maski kestäisi hygenian vaatimat toistuvat pesut kuumassa vedessä.
Suomen Paralympiajoukkue suosittelee
Toimitimme Suomen Paralympiajoukkueen käyttöön kustomoituja kangasmaskeja, joissa urheilijat pystyivät Tokiossa esiintymään turvallisesti erilaisissa haastatteluissa ja edustustilaisuuksissa. Kiinnostuitko tuotteesta? Kysy lisätietoa Toni Koposelta Arazzo Oy:stä, puh. 045 226 2236 tai sähköpostitse toni.koponen@arazzo.fi.