Muuttaminen vaatii aina ponnistuksia, mutta se on mahdollisuus myös uudelle alulle. Pääsimme toteuttamaan näyttävän visuaalisuuden uudelle Kalasataman toimistollemme, jonne loimme väreillä lisää tunnelmaa.

 

Toimistotilan sisustaminen on helppo tapa vaikuttaa työn mukavuuteen. Työpaikalle siirtymistä odottaa innolla, kun vastassa ovat uudet viihtyisät työtilat. Omien työpisteiden lisäksi käytössämme on kaksi vetäytymistilaa, jonne suunnittelimme ja tulostimme kirjavat kuviotapetit. Työt hoituvat rennosti ja tehokkaasti, kun välillä voi matkustaa toisiin maailmoihin suoraan avaruuteen tai fantasiamaailmaan keijujen ja yksisarvisten keskelle.

 

Kokoustiloihin panostaminen kannattaa

Kokoustiloihin on hyvä panostaa, sillä niissä viettävät aikaa sekä henkilöstö että asiakkaat.
Suomalainen sielunmaisema valloittaa Sauna-kokoushuoneessa: kesäaamun taika, virkistävä metsäkaste ja sarastava auringonsäde saadaan aikaiseksi luontokuvalla varustetulla valoseinällä. Aikamatkailua voi harrastaa myös Terva-kokoushuoneessa, jossa komeilee tulostettu ja jyrsitty ekologinen vaneriseinä. Aivan kuin kokoustaisi hirsimökissä!

 

Odotamme innolla palaamista normaaliin, että pääsisimme pian nauttimaan inspiroivasta ja viihtyisästä toimistostamme.

 

Jos haluat uudistaa, päivittää tai tuoda näyttävyyttä toimistotiloihisi, tutustu palveluihimme ja ota rohkeasti yhteyttä Teppo Launiasiseen, puh. +35850 337 7824 tai Jorma Nylanderiin, puh. +35843 825 7660.

 

Tämä on ensimmäinen osa toimistomme esittelystä – seuraa siis kanaviamme!