Nina Laakso ja Päivi Oikia tunnetaan Hansaprintillä Tehoduona. Parivaljakko ei itse nimitystä viljele, mutta osaa kuitenkin arvata, mihin lempinimi perustuu.

– Luultavasti se juontaa siitä, että meille on voinut antaa hoidettavaksi melko lailla mitä vain ja luottaa siihen, että me sen myös hoidamme.

– Valittamatta ja turhia kyselemättä, Oikia lisää.

Hansaprint onkin saanut kaksikosta runsaasti positiivista palautetta. Asiakkaat arvostavat sitä, että heitä on palvelemassa henkilöitä, joilla saa viestimestä riippumatta ripeästi vastauksen esimerkiksi aikataulukysymyksissä.

Nina Laakso on kartuttanut Hansaprintillä kokemusta kesätöistä alkaen.

Aikaansaavalla kaksikolla on Hansaprintillä pitkä historia. Molemmat ovat tulleet painotuotealalle suoraan koulun penkiltä. Laakso aloitti kesätyöntekijänä Hansaprintin silloisella Salon tehtaalla vuonna 2003.

– Vielä silloin en osannut ajatella tätä tulevaisuuden urana. Minut kuitenkin pyydettiin takaisin, ja teinkin niin paljon kuin koulun ohella oli mahdollista. Pari vuotta myöhemmin päädyin täysipäiväiseksi. Valmistin muun muassa Nokian ja ABB:n käyttöohjeita. Sieltä siirryin Turkuun.

Päivi Oikia puolestaan aloitti uransa TS-yhtymässä konekirjoittajana.

– Muistan, kun taloon tullessani meillä oli vielä käytössä sellainen vanha reikäkone, joka tulosti vihreää nauhaa. Sen jälkeen aloin tehdä puhelinluetteloita. TS-tulostus siirtyi sittemmin Hansaprintille ja muuttui Viscom-tulostukseksi. Myymälämateriaalit ovat tulleet meillä molemmilla kuvioon viimeisimpänä.

Moniosaajia molemmat

Talon sisäiseltä titteliltään Laakso ja Oikia ovat ilahduttavan vanhankantaisesti asiakasfaktoreita. He työskentelevät samoissa tehtävissä.

– Olemme työpari, eli selviydymme kaikista töistä myös silloin, jos toinen on poissa. Tekeminen on muuttunut paljon, kun manuaaleista ja luetteloista on tultu Viscom-suurkuvatulostukseen, sähköisten järjestelmien ylläpitoon ja asiakaspalveluun.

Lisäksi kaksikon tehtäviin lukeutuvat käyntikorttipalvelun hallinnointi, osakekirjoihin liittyvät hintatiedustelut, töiden kuormittaminen tuotantoon sekä valmiiden töiden laskuttaminen.

– Monetkaan töistämme eivät ole vain tilauksen vastaanottamista ja tulostamista, vaan niihin liittyvät lainsäädäntö sekä patentti- ja rekisterihallitus.

Laakso kertoo, että painotuotealalla on ollut pitkään haasteita, mutta tilanne on muutamien viime vuosien aikana seesteytynyt ja haasteisiin on onnistuttu vastaamaan. Tämä on yhtä aikaa virran mukana menemistä ja uusien ratkaisujen kehittämistä.

– Perinteisen printin rooli on vähentynyt, ja vähenee, mutta samalla pyrimme uusiutumaan. Suurkuvatulostus ja myymälämarkkinointi ovat nousussa ja toimitilasisustus on uusi alue, johon keskitymme voimakkaasti. Nykyisin siitä ollaan yhä yleisemmin valmiita maksamaan.

– Olemme positiivisesti sitä mieltä, että maailman on muututtava ja hyväksymme itsekin uudistuksia, Oikia korostaa.

Päivi Oikia on tehnyt mittavan uran Hansaprintillä ja painotuotealalla ylipäätään.

Tehoduo loppuun saakka

Matkustelun ja liikunnan lisäksi lapsenlapset eräänlaiseksi harrastukseksi mainitseva Päivi Oikia kertoo toivovansa, että saa tehdä työuransa loppuun Hansaprintillä. Kaksikko on yhtä mieltä työn parhaista puolista – työkavereista, vapaudesta ja luottamuksesta.

– Se on todella arvokasta, kun pääsee jonkun kanssa samalle aaltopituudelle ja voi puhua sekä helpot että hankalat asiat. Esimerkiksi juuri Ninan kanssa ymmärrämme toisiamme, vaikka toinen olisi kirjoittanut viestissä jotain väärin.

Nina Laakso kertoo, että vaikka tietyt asiat ovat ennalta määrättyjä, nekin saa rytmittää ja toteuttaa itsenäisesti.

– Meillä on aika vapaat kädet ja työnantajan luottamus siihen, että hoidamme hommat. Tämä toki liittynee myös siihen, että olemme olleet mukana niin kauan ja suoritteiden määrä on suuri. Teemme töitä pitkälti kotoa, ja vaikka sitä ei kukaan valvo, teemme tällä tavoin jopa enemmän.

– Se kertonee aika paljon, että minulla on 9-vuotias lapsi, jonka koko olemassaolon ajan olen voinut tarvittaessa tehdä töitä kotoa, viikonloput ja kesävapaat perheineen saariympäristössä viettävä Laakso kiteyttää.

Ota yhteyttä suoraan ammattilaisiimme:

Nina Laakso 
Asiakaspalvelu, suurkuvatulostus, suoramarkkinointi, osakekirjat
040 056 8850
nina.laakso@hansaprint.fi 

Päivi Oikia 
Asiakaspalvelu, suurkuvatulostus, suoramarkkinointi, osakekirjat
040 722 6851
paivi.oikia@hansaprint.fi

Tehoduon osaamiseen liittyen

Vaihtoehto markkinointimateriaalien hallinnointiin 
Markkinointimateriaalien tehokas hallinnointi on tärkeää etenkin useassa eri toimipisteessä toimivalle yritykselle. HansaWeb on helppokäyttöinen selainpohjainen palvelu, jossa erilaisten aineistojen tilaaminen, tuotanto ja logistiikka sujuvat vaivatta.

Hansaprintiltä myös nämä ammattimaiset palvelut

Brändin- ja aineistonhallinta 
HansaWeb on selainpohjainen palvelumme, jonka avulla hallitset helposti markkinointimateriaalien tilaamisen, tuotannon ja logistiikan. HansaWebin avulla käyttäjä-, nimike- ja versiohallinta, tilaaminen, aineistonhallinta, varastointi ja logistiikka, sekä kampanjoiden luominen ja hallinta sujuvat vaivattomasti ja järjestelmällisesti.

Visuaalinen kommunikointi 
Oli kyseessä myymälämarkkinointi, tuotelanseeraus, ilmeen uudistaminen tai toimiston tuunaus, löydät ratkaisun Hansaprintin suurkuvatuotannon palveluista. Tarjoamme tehokasta ja vaivatonta kokonaispalvelua. Asiantuntemuksemme on käytössäsi aina konseptisuunnittelusta materiaalien valintaan, tuotantoon ja asennukseen.

Lisää vinkkejä ja inspiraatiota sosiaalisen median kanavissamme

Hansaprint Instagramissa
Löydät meidät LinkedInistä 
Olemme Facebookissa