Turun Osuuskauppa luottaa HansaDeco-ratkaisuihin

Bookmark and Share

Mitä?
Turun Osuuskauppa TOK ja HansaDeco ovat tehneet yhteistyötä jo useamman vuoden ajan. Yhteistyö alkoi TS-Tulostuksen kanssa ja liiketoimintakaupan myötä siirtyi osaksi Hansaprintin HansaDeco-liiketoimintaa.

Laaja yhteistyö HansaDecon kanssa pitää sisällään muun muassa paperisia ja säänkestäviä julistetulosteita, valokaappi-, levy- ja kangastulosteita sekä ulkomainonnan ratkaisuja.

Miksi?
Viime vuosikymmenellä TOK:n palveluverkosto on kasvanut noin 50:stä yli sataan toimipaikkaan. Näissä ulkomainontaa on toteutettu useita erilaisia kiinnitysmekanismeja ja telineratkaisuja käyttämällä.

Toisistaan poikkeavien ratkaisuiden takia myymäläkohtaisten tulostusaineistojen ja vuotien kokojen tiedonhallinta on ollut työlästä ja hankalaa.

 

 

Tutustu HansaDeco-ratkaisuihin

Miten?
TOK:n myymälöihin asennettiin HansaDeco ulkomainonnan telineet. Ratkaisun kautta saavutettiin sekä yhtenäisempi ilme myymälöihin että jouhevampi tulostusaineistojen toimitusprosessi. Kampanjan vaihtuessa myymälöihin toimitetaan juuri oikea määrä juuri oikean kokoisia tulosteita.

Uusien HansaDeco-telineiden myötä vuotien vaihdot hoituvat helposti ja vaivattomasti TOK:n oman henkilökunnan toimesta. Suurtenkin julisteiden vaihtoon riittää yksi henkilö eikä kalliita nostimia tarvita.

"Edullisten vaihtojen ansiosta voimme liittää näkyvän ja tehokkaan ulkomainonnan osaksi lyhytkestoisempiakin kampanjoita", kertoo Turun Osuuskaupan markkinointipäällikkö Yrjö Kokkonen.

HansaDecon ratkaisut perustuvat osaavaan suunnitteluun, edistyksellisiin materiaaleihin ja kehittyneimpään tekniikkaan. Niiden ansiosta ne ovat helppoja ja kokonaistaloudellisia vaihtoehtoja näkyvän ja tehokkaan ulkomainonnan toteuttamiseksi.

"Seuraavaksi laajennamme HansaDecon ratkaisut myös Sale-myymälöihin", Kokkonen sanoo.